The Dudesons Came to the House

Season 2

Duudsonit tuli taloon on Duudsonit-ryhmän televisiosarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin 12. tammikuuta 2012 Sub-kanavalla. Kyseisessä sarjassa Duudsonit-ryhmän jäsenet, Jukka, Jarppi, Jarno ja HP vierailevat erilaisten lapsiperheiden kodeissa ja tutustuvat perheisiin sekä niiden ongelmiin. Jokaisessa jaksossa ensimmäinen päivä menee Duudsoneilla yrittäessä noudattaa perheen sääntöjä ja seuraavana päivänä puolestaan Duudsonit ottavat määräysvallan talossa ja ratkovat yhdessä perheen kanssa heidän ongelmiaan. Jokaisen jakson lopussa perheenjäsenien työ on palkittu jollain palkinnolla.

Duudsonit tuli taloon -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot kuvattiin loppukesän ja syksyn 2011 aikana etukäteen valittujen perhekohteiden omissa taloissa ympäri Suomea.

Ohjelman toinen tuotantokausi alkoi Subilla 31. tammikuuta 2013. Toisella tuotantokaudella Duudsonit tutustuvat entistäkin vaikeampiin suomalaisten perheiden ongelmiin, sekä syventyvät niihin entistä enemmän. Ohjelmasta on tulossa kolmas tuotantokausi, jonka esitysajankohdasta ei ole tietoa.

Sarjan ohjelmaformaatti on myyty jo Saksaan, Ranskaan, Tanskaan ja Norjaan. Ulkomailla Duudsonit eivät itse esiinny ohjelmassa, vaan paikallinen tuotantoyhtiö ja tv-kanava etsivät parhaiten rooliin sopivat esiintyjät.
Where to Watch Season 2
10 Episodes
  • Isä vankilassa
    E1
    Isä vankilassaEpisode 1
  • Autisti -kaksoset
    E2
    Autisti -kaksosetEpisode 2
  • Kiusatusta kingiksi
    E3
    Kiusatusta kingiksiEpisode 3
  • Duudsonit kauppiaina
    E4
    Duudsonit kauppiainaEpisode 4
  • Siivoushullu äiti
    E5
    Siivoushullu äitiEpisode 5
  • Internetin vangit
    E6
    Internetin vangitEpisode 6
  • Riitelevä jalkapalloperhe
    E7
    Riitelevä jalkapalloperheEpisode 7
  • Perhe hajoamisen partaalla
    E8
    Perhe hajoamisen partaallaEpisode 8
  • Iloa Afrikkaan!
    E9
    Iloa Afrikkaan!Episode 9
  • DTT Spesiaali: Kulissien takana
    E10
    DTT Spesiaali: Kulissien takanaEpisode 10
 
  •   
  •   
  •   
  •   
  •   
  •   
  •   

Take Plex everywhere

Watch free anytime, anywhere, on almost any device.
See the full list of supported devices